
Moi!
Olen Mannosen Pekka, Yrittäjä. Perustin Pintaliipparit vuonna 2005. Yrityksen nimellä on oma historiansa ja kerron sen joskus sinulle mielelläni. Vuonna 2021 Perustettiin Pekka Mannonen Oy ja Pintaliippareista tuli osa tuota yritystä ja jatkaa toimintaa omalla nimellään.
Aloitin rakennusalalla 1980-luvun loppupuolella ja minulla on ollut ilo olla vanhojen taitajien opissa. Olen saanut olla oppimassa hirsiveistäjien, perinnemuurarin, perinnekirvesmiesten ja -maalarien kanssa.
Rakastan puurakentamista. Olen aina ihaillut ja arvostanut vanhoja puurakennuksia, joita onnekseni on paljon synnyin kaupungissani Porvoossa jossa kaikkiaan asuin yli 20 vuotta.Tuo rakkaus syttyi roihuun todenteolla vuonna 1987. Silloin teini-ikäinen Pekka-poika sai muutaman ammattilaisen kanssa siirtää hirsikehikon Virtain Killinkoskelta Saarijärvelle. Kun irroittelimme hirsiä niin vastaan tuli tekijöiden nimet… tuttuja miehiä molemmat. Toinen heistä silmä kovana oli tarkkailemassa kun teimme töitä… jo kumaraan painunut vanhempi mies. Mutta se toinen. Hän oli ollut isoisäni. Hirret oli kuin olisivat vasta hiljan veistettyjä.
Sittemmin on tullut muutama talo itsekkin tehtyä, suurin ”mökki” mitä olen hirrestä ollut tekemässä on ollut yli 500 neliöinen talo.
Olenkin saanut vuosien varrella olla tekemässä mielenkiintoisia kohteita mm, kartanoiden kunnostuksia, museoviraston alaisia rakennuksia, arvokiinteistöjen remontteja, puurunkoisia kerros-ja rivitaloja, omakotitaloja ja jopa korjaamassa 1800-luvulla tehtyä holvikaarikattoista maakellaria.
Yrittäjänä ja rakentajana pyrin hyödyntämään tietouttani rakennustavoista. Aina ei se että nykyaikaista liitetään vanhaan tai sitten toiste päin ole virhe. Kun ymmärtää ja tietää kuinka rakennus toimii ja elää voi löytää parhaan tavan korjata kohteen.
Minulla on ollut ilo myös työskennellä yhden suomalaisen puukerrostalorakentamisen uranuurtajan kanssa ja olla toteuttamassa hänen kanssaan muutamia eri kohteita.
Olen vuosien varrella saanut tehdä monipuolisesti rakentamisen parissa töitä, ja mielelläni jaan sen osaamisen myös sinulle.
Ota rohkeasti yhteyttä
Pekka Mannonen